Main Media

Historia

JELD-WEN perustettiin vuonna 1960, kun amerikkalainen yrittäjä Richard Wendt osti oregonilaisen sahan, jossa oli 15 työntekijää. Nykyään JELD-WENin noin 150 yksikköä toimii 20 maassa Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Australiassa työllistäen yli 20 000 henkilöä.

Vuonna 2010 JELD-WEN juhli 50-vuotista taivaltaan työntekijöidensä kanssa, ja ympäri maailman järjestettiin paikallisia tapahtumia.

JELD-WEN käynnisti toimintansa lähes sata vuotta sen jälkeen, kun Wendtin suvun esi-isät lähtivät Mecklenburgista, Saksasta, aloittaakseen uuden elämän uudessa maailmassa. Siksi onkin kenties luonnollista, että JELD-WEN laajensi toimintaansa yli Atlantin takaisin juurilleen Eurooppaan.

JELD-WEN tuli Euroopan markkinoille vuonna 1993. Siitä lähtien JELD-WEN on kasvanut ja saanut joukkoonsa lukuisia tuotemerkkejä ympäri Eurooppaa. Vuonna 2006 JELD-WEN osti tanskalaisen Vest Wood -yhtiön, joka oli yksi Euroopan johtavista ovivalmistajista.

Vuodesta 2012 lähtien kaikkia eurooppalaisten JELD-WEN-yhtiöiden tuotteita alettiin markkinoida ja myydä JELD-WEN-brändin alaisina tai brändiin kiinteästi liittyvinä.

dick-wendt-w800

JELD-WEN Suomi Oy:n historia

Suomessa ovituotanto alkoi jo 1940-luvulla. Vääksyssä perustettiin saha vuonna 1946, joka oli alun perin Suomen Metsäliiton teollisuuden omistama ovi- ja ikkunatehdas. Samana vuonna perustettiin kuitulevytehdas Kuopioon, jossa ovituotanto alkoi vasta vuonna 1974 yrityksen SAVO Oy / Swedish Match alla.

Ennen JELD-WENiä Suomessa toimittiin monilla toiminimillä kuten Vest-Wood Oviteollisuus, Suomen Ovi, Scan Ovi, Parmavalmiste, Ovi-Korvela, SO Oviteollisuus, KW-DOOR ja Vest-Wood Suomi, jolloin tunnetut tuotemerkkimme olivat Kilsgaard ja JITE.

Vääksyn tehdas on ollut osa JELD-WENiä vuodesta 1998 ja Kuopion tehdas 2000 lähtien. Vuodesta 2008 alkaen yrityksemme nimi on ollut JELD-WEN Suomi Oy. Vuosien 2009-2021 aikana tuotemerkkimme oli JELD-WEN-ovet.

Kesällä 2017 JELD-WEN osti Mattiovi Oy:n. Mattiovi-tuotemerkki poistui jälleenmyyntisektorilta keväällä 2018, ja Mattiovi-tuotteita myytiin projektikohteisiin vuoden 2021 maaliskuun loppuun saakka.

Keväällä 2021 Mattiovi- ja JELD-WEN-tuotebrändien käyttö lopetettiin. Suomessa lanseerattiin Pohjois-Euroopan yhteinen ja Skandinaviassa vahvaksi kasvanut ovibrändi Swedoor.

historia-suomi-kuva-w800