Main Media

Tyks Majakkasairaala

Sairaala

Kalat, joutsenet ja kärpät vilistävät potilaiden ilona Turun uudessa Majakkasairaalassa. Varsinais-Suomen luontoa kunnioittava teema näkyy myös rakennuksen 2 300 Swedoor-puuovessa.

Turun yliopistollisen keskussairaalan uusin rakennus tulee olemaan ahkerassa käytössä. Kupittaalla hoidetaan vuosittain arvion mukaan noin 90 000 potilasta ja lapsia syntyy 4 000 vuodessa.

Alkutilanne: Tavoitteena helppo liikkuminen

Uuden sairaalarakennuksen rakentaminen alkoi huhtikuussa 2016, ja valmis Majakkasairaala otettiin käyttöön helmikuussa 2022. Rakennuksessa toimivat lasten ja nuorten klinikka, naistenklinikka, suu- ja leukasairauksien klinikka sekä korva-, nenä ja kurkkutautien klinikka. Talossa tehdään myös esimerkiksi leikkauksia ja kuvantamista.

Sairaalan kahdeksan kerrosta on ryhmitelty toiminnoittain. Tavoitteena on ollut luoda inspiroivia tiloja, joissa on helppo liikkua ja löytää etsimänsä.

Helsingin moottoritien ylle rakennetun sairaalan kaupunkiympäristö tarjoaa paljon katseltavaa ja seurattavaa. Senkin takia sairaalaan haluttiin lämpöä ja sympaattisuutta. Peloton ja turvallinen sairaalakokemus on tärkeä varsinkin lapsipotilaille.

Sairaalaan tarvittiin Swedoor-ovia potilas-, toimisto-, toimenpide- ja vastaanottohuoneisiin sekä esimerkiksi sähkökeskuksiin ja teletiloihin. Perusvaatimuksena olivat normaalit sairaalaoville asetetut standardit: huomioitava oli muun muassa hygieenisyys, kestävyys, paloturvallisuus ja äänieristys.

Ratkaisu: Luonto tuli oviinkin

Majakkasairaalaan toimitettiin 2 300 Swedoor-laminaattiovea. Sairaalojen ovet ovat usein laminaattipintaisia, sillä ne ovat kestäviä ja hygieenisiä. Laminaateissa on myös runsaasti värivaihtoehtoja, jolloin arkkitehdit voivat tehdä vapaasti suunnitelmaansa tukevia sävyvalintoja.

Arkkitehdeiltä saatiin määrittelyt tarvittaville oville. Swedoorin suunnittelijat pohtivat lisäksi ovien sähköpielien ominaisuuksia ja kokoonpanoja yhdessä rakennusurakoitsijan kanssa.

Majakkasairaalassa ovet ovat koivukuvioisia tai valkoisia ja suurin osa on palo- ja ääniluokiteltuja tai luokittelemattomia karmillisia ovia. Rakennuksessa on myös 70 röntgenovea ja 225 luokiteltua ja luokittelematonta liukuovea, jotka liukuvat seinän päälle asennetuilla kiskoilla.

Valtavalla työmaalla rakentaminen ja materiaalitoimitukset rytmitettiin lohkoittain. Uudisrakennuksen kahdeksan kerrosta oli jaettu neljään lohkoon, ja ovia toimitettiin asennettavaksi syyskuusta 2019 tammikuuhun 2022.

Koska projekti oli poikkeuksellisen suuri, myös Swedoorilla pohdittiin tavallista enemmän esimerkiksi ovien toimittamisen logistiikkaa. Urakan laajuuden vuoksi sitä johti Swedoorin kokenut kärkihankkeiden avainasiakaspäällikkö Jukka Seppä yhdessä projektinhoitajien kanssa. Projektinhoitajat vahvistivat tilauksia ja hoitivat yhteyksiä ovitehtaan tuotannon ja rakennustyömaan yhteyshenkilöiden välillä.

Jo Majakkasairaalan nimi ankkuroi rakennuksen varsinaissuomalaiseen luontoon, ja saaristo- ja eläinteema näkyy sisälläkin. Luontoaihe tuo kaivattua lämpöä ja sympaattisuutta sairaalaympäristöön.

Eläimet ja tunnusvärit auttavat myös potilaita, vierailijoita ja henkilökuntaa tunnistamaan osastot ja kerrokset. Esimerkiksi lasten ja nuorten kerroksessa uivat kalat. Leikkausosaston tunnuseläin on hirvi ja elämänalun kerroksessa on joutsenteema.

Sairaalassa vilistääkin nelijalkaisia, siivekkäitä ja eväkkäitä niin ovissa, seinissä kuin katossakin. Dekotel Coating tallensi eläinkuvat oviin laminoituina printtikuvioina. Hygieeninen DEKO Laminate -materiaali on helppo pitää puhtaana eikä se naarmuunnu helposti.

Lopputulos: Tekniset yksityiskohdat arjen apuna

Sähkökaappeja ja teletiloja varten Majakkasairaalaan valittiin käytännölliset, moniosaiset taitto-ovet. Kun ovien takana olevan elektroniikan kanssa työskennellään, eivät pieneen tilaan kerääntyvät taitto-ovet häiritse käytävillä kulkevia.

Sairaaloissa käytetään esteettömyyden takia myös runsaasti liukuovia, sillä seinän suuntaisesti aukeava ovi ei vie tilaa käytävältä. Majakkasairaalassa on Swedoorin palo- ja ääniluokiteltuja liukuovia erityisesti osastojen sisäänkäynneillä.

Usein liukuoviin on liitetty myös mekaaninen tai automaattinen avausmekanismi – ovi voi esimerkiksi avautua hipaisulla ja sulkeutua ajastetulla viiveellä. Ovien avautumiseen ja sulkeutumiseen lisätty automatiikka parantaa esteettömyyttä, lisää helppokäyttöisyyttä ja vähentää kosketustartuntariskiä.

Swedoor toimitti ovet Kupittaalle karmeineen. Myös ovien ylälevyt ja niiden vierelle asennettavat sähköpielet kuuluivat toimituspakettiin. Sähköpielissä kulkevat oveen liittyvät sähköt ja johdotukset, ja niihin voidaan asentaa sähkörasioita erilaisia toimintoja varten.

Kaikki Majakkasairaalan 1260 Swedoor-sähköpieltä täyttävät samat palo- ja äänieristysvaatimukset kuin ovet.

Esteettömyyden takia sairaaloissa ei ole kynnyksiä ja siksi myös Majakkasairaalan ovilevyjen alalaidassa on mekaaniset tiivistekynnykset. Kun ovi suljetaan, kuvassa näkyvä punainen nappi painautuu karmiin ja kuminen tiivistekynnys laskeutuu lattiaa vasten. Kynnys tiivistää rakenteen niin hyvin, että oven palo- ja äänieristystavoitteet toteutuvat.

Sairaalassa ovien tulee kestää esimerkiksi tahattomia törmäyksiä sairaalasänkyjen kanssa. Sen takia karmien alaosat ja ovilevyjen kantit on suojattu alaosasta RST-levyllä. Kaikissa saranaovissa on myös murtosuojattu sarana eli ovea ei pysty nostamaan paikaltaan.

Tyks Majakkasairaala

  • Kohde: Uudisrakennus
  • Pääurakoitsija: Hartela Länsi-Suomi Oy
  • Pääsuunnittelija: Arkkitehti Susanna Kalkkinen / Arkkitehtiryhmä Reino Koivula Oy
  • Visuaalinen ilme: Arkkitehti Mikko Sinervo / Arkkitehtiryhmä Reino Koivula Oy
  • Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtiryhmä Reino Koivula Oy & Schauman Arkkitehdit Oy
  • Rakennuttaja: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
  • Ovia: 2.300 kpl